historia

Savolainen kansanjuhla pestuumarkkinat on ollut jokasyksyinen pitäjän väenkokous, kirkko- ja markkinapyhä. Rautalammilla pestuumarkkinoita on pidetty vuodesta 1821 lähtien ja sen jälkeen ne ovat jatkuneet lähes tauotta. Alun perin pestuut olivat nimensä mukaisesti tapahtuma, jossa talolliset pestasivat piiat ja rengit seuraavalle satokaudelle.

Pestuumarkkinat jatkoivat 1800-luvulta lähtien ikivanhojen pitäjäpyhien ja kirkkomessujen perinnettä. Pestuut enteilivät yhteiskunnan muutosta, siirtymistä palkattuun työhön ja rahatalouteen. Ne olivatkin ensimmäisiä työväenjuhlia ilman poliittista sisältöä. Pestuumarkkinoihin sisältyi myös huolta työstä ja nuorten pakkoa muuttaa pois kotoaan toimeentulon perässä.

Rautalammilla pestuumarkkinoita on järjestetty vuodesta 1821 lähtien. Välillä markkinat hiipuivat, mutta 1890-luvulta lähtien niistä tuli merkittävä vuotuistapahtuma. Pestaaminen hiipui vähitellen, mutta markkinoilla tavattiin tuttuja, tultiin huvittelemaan ja nauttimaan ohjelmasta sekä tekemään ostoksia. Esimerkiksi vuonna 1876 Rautalammilla uutuutena oli posetiivari ja elokuvia edeltänyt panoraamakone. Nuorisoa kiinnosti työväen ja seurojentalolla järjestetyt tanssit ja iltamat. Markkinoilla käynti saattoi syrjässä asuville olla ainut vierailu kirkonkylässä koko vuoden aikana. Isännät ja emännät pestasivat aiemmin palveluskuntaa seuraavaksi vuodeksi. Pestuumarkkinoita saatettiin viettää kolmenakin perättäisenä sunnuntaina. 

Usein pestuutilaisuus pidettiin heti kirkonmenojen päätyttyä kirkon lähistöllä.

Rautalammilla kerrotaan tyttöjen kulkeneen kirkonmäellä rintamassa jokaisena kolmena pestuupyhänä. He pitivät toisiaan sormikoukusta kiinni. Emännät ja isännät valitsivat rivistöstä mielestään rotevimman ja pulskimman työihmisen. Palvelukseen tulosta sovittiin antamalla pestiraha ja usein sen jälkeen pestaaja tarjosi vielä pestuukahvit ja miehille pestuuryypyt. Pestauduttaessa vuosipalkasta tingittiin puolin ja toisin. Rengit saattoivat seistä rivissä ja puhemiehiä eli välittäjiäkin käytettiin.

Pestuutapahtumaan kuului kansanjuhlan piirteitä. Oli kaupustelijoita, kahvikojuja ja viinan myyjiä. Tappeluitakin syntyi. Pestuumarkkinat olivat aikansa kanssakäymistilaisuuksia, jossa jokaisella oli mahdollisuus tavata koko harvassa asuva lähiyhteisönsä.Savossa on pitkään säilynyt kaskikauden suurperhelaitos, jolloin palveluskuntaa tai vieraan työvoimaa ei tarvittu.

Pestuumuistoja 1930-50 -luvuilta

Hännisen pariskunnan muisteloita Rautalammin museon ja Rautalammin kulttuuritoimen järjestämässä kyselyssä vuodelta 1991.

“Pestuumarkkinoita pidettiin alkuun aukiolla, joka rajautui Maukosen Arvon ja Urho Hännisen talojen sekä jyvämakasiinin väliin. Jyvämakasiini sijaitsi tien varressa nykyisen Osuuskaupan ja Osuuspankin välissä. Aluetta ei oltu varsinaisesti rajattu. 1930-luvun tienoilla markkinat siirtyivät ns. Lehtosen kentälle eli nykyisen Kansulan (v.2021 Kirppiksen) tienoille.

 

Markkinat olivat samaan aikaan syyskuun toisena viikonloppuna kuin nykyisinkin. Huvipuoli alkoi perjantai-iltana – joskus jotakin oli jo torstaina – ja myyjiä oli lauantaina ja sunnuntaina. Sunnuntaina myynnin sai aloittaa vasta kirkonmenojen jälkeen ja se oli joillekin kauppiaille tuskainen paikka.

 

Ennen vaatteita käytettiin säästeliäästi. Markkinaviikonloppu oli syksystä se päivämäärä, jolloin sai ruveta käyttämään talvitakkia.

 

Lehtosen kentällä oli karuselli, jonka istuimet pyörivät rungon ympäri kettinkien päässä. Lehtosen kaivon luona, joka on nykyistä Kansulan parkkipaikkaa, oli ensimmäiset pajatsot peliteltassa. Karusellien luona esitettiin jonakin vuonna käärmetanssia ison boakäärmeen kanssa. Sodan jälkeen markkinoilla oli tynnyrissä ajavia moottoripyöräilijöitä. Posetiivareita ei ollut, mutta valokuvaajia useampiakin. He kehittivät kuvat lasinegatiiveistä paikan päällä ja asiakas sai lepatella kuvansa kuivaksi.

 

Kauppiaat tulivat pääasiassa muualta. Markkinoilla myytiin monenlaisia vehnäsiä, viipurinrinkeleitä, hernekeittoa ja rusinasoppaa. Makkaroita ei ollut. Jyväskyläläisille oli hyvät leivonnaiset ja viipurinrinkelit taisivat tulla Viipurista asti tai ainakin Lappeenrannasta.

 

Tarjolla oli rukkasia ja hevosvaljaita ja toisaalta rihkamaa, kuten kampoja ja markkinapalloja, Markkinapalloissa oli kiiltävä kuori, sisällä sahajauhoja ja niitä pomputettiin kuminauhan päässä. Vasta vuosina 1937-38 ajat paranivat, kun ihmiset alkoivat päästä töihin ja kojuihin tuli enemmän tavaraa.

 

Työväkeä ei markkinoilla enää pestattu eikä hevosia kaupattu. Jos joku hevoskauppaa markkina-aikaan tekikin, se oli kahden kauppa, ei sen julkisempaa.

Markkinat oli suosittu ajankohta kihlautua. Ainakin Hytösen Lassi ja Munnan Tyyne sekä Vieno ja Joonas menivät markkinoilla kihloihin. Sormukset ostettiin kellosepänliikkeestä, ensin Vihavaisesta ja myöhemmin Hemmingistä.

 

Markkinoilla tanssittiin paljon. Työväentalolla ja seurantalolla oli molemmissa sekä päivä- ja iltatanssit. Tanssijoita riitti tuvan täydeltä molempiin ja lattiat olivat hiekkaisia. Markkinoilla tanssittiin paljon. Musiikki oli aitoa, grammaria ei käytetty. Vuosina 1930-35 työväentalon tansseissa, kuten kirkonkylän useissa muissakin iltamissa, soitti yleensä sama neljän miehen yhtye. Vilho Raatikaisen haitari, Raikas ja Kalervo Hänninen soittivat viulua ja pianoa sekä Aaro Vepsälainen bassoa. Yhtye käytti Dallapen nuottivihkosia. Foxtrotit olivat suosittuja kappaleita, mutta jenkka se vasta oli numero yksi.


Markkinoilla kävivät yleensä melkein kaikki, emännät kyllä pysyivät kotona. Miehet, nuoret naiset ja palvelusväki ilman muuta lähtivät markkinoille. Palvelusväen pestiin kuului, että markkinaviikonloppuna sai töiden jälkeen käydä markkinoilla ja sunnuntaina päivälläkin. Maalaistaloissa oli hyvin tarkkaa, ettei pyhäisin tehty töitä.

Sateisina päivinä markkinoilla oli enemmän väkeä. Jos lauantaina paistoi aurinko, taloissa kaivettiin perunaa tai niitettiin kauraa. Markkinamatkaa tehtiin polkupyörillä ja jalan. Varsinkin nuoret miehet tulivat kyliltä porukassa. Kerkonkoskelta tuli joitakin linja-autoja, mutta jompikumpi suunta piti kulkea muilla keinoilla. 

Hevoset eivät kuuluneet pestuiden perinteeseen: niitä tarvittiin töissä. Pitkänmatkan kauppiailla alkoi jo olla autoja. Esimerkiksi Jyväskylästä kauppiaat tulivat samalla kyydillä.

Varsinaisia järjestyshäiriöitä ei markkinoilla ollut. Humalaisia kyllä näkyi aika paljon, vaikka oli kieltolaki. Virosta salakuljetettiin pirtua kymmenen litran kanistereissa ja pääpaikka oli Turkkilanvuoren päällä suoputurassa. Varmasti siellä on vieläkin niitä turpeiden alla. Järjestyksestä huolehtivat Rautalammin poliisit Kuopion apuvoimien kanssa. Humalaiset pantiin ojennukseen pitkällä nokialaisella ja viinat kaadettiin maahan. Seurantalolla oli putka, joka oli markkina-aikaan ahkerassa käytössä. Tappeluita ja varkauksia ei ollut kovinkaan paljon, mitä nyt vieraat kauppiaat joskus kahinoivat keskenään. “